lauantai 30. heinäkuuta 2011

Varsinais-Suomessa

Lähdimme torstaina äidin kanssa kauheassa kaatosateessa kohti länttä, Turun tielle. Tarkoituksena katsastaa muutama sisustusputiikki ja sukuloida. Ensimmäinen pysähdys paikka oli Kasvihuoneilmiö Nummella. Siitä jatkettiin Ruskoon Loviisan Aittaan
Se on vanhaan navettaan tehty aivan ihana sisustuskauppa.  Tavaraa oli lattiasta kattoon, lusikasta huonekaluihin ja kaikkea siltä väliltä. Yöksi menimme tädin ja serkun luokse. Mukava nähdä heitäkin taas pitkästä aikaa. Perjantaina käänsimme serkun kanssa auton keulan kohti Paimiota. Siellä kävimme Adalmiinan Helmeen.
Sekin paikka on vanhaan navettaan tehty sisustusputiikki. Siellä oli tarjolla vähän krouvimpaa tavaraa heinäseipäistä ja vanhoista ikkunanpokista vanhoihin huonekaluihin. Joukossa oli myös kauniita verhoja, tyynynpäällisiä ja kankaita sekä koreja. Matka jatkui Turkuun. Kävimme siellä muutamassa sisustus- ja vaatekaupassa. Kurvasimme toistamiseen Ruskoon. Serkku löysi sieltä kauan haaveilemansa Mailegin pupun. Pupusta tuli Sulo ja se sai paikan kiikkustuolista. Terhakka kaveri : )
Kotimatkalla lauantaina poikkesimme Turussa kauppakeskus Myllyssä. Kotiin tuomisina oli kassit täynnä kaikkea kivaa… Muutama kippo ja kirja, pari kaitaliinaa, tyyny ja muutama lankakerä. Ja kaiken huippuna serkulta saatu vanha kolmiruutuinen ikkunanpoka. Se päätyy kunnostuksen jälkeen olohuoneen seinälle peiliksi. Reissun aikana tuli kahdet sukat valmiiksi, langanpäät on vielä päättelemättä.

Istun tätä kirjoittaessa ikkunat ja parvekkeen ovi tiukasti suljettuna ja yritän seurailla naapurin puuhastelua parvekkeella. Siellä on käynnissä ampiaispesän tuhoaminen. Ampiainen oli tehnyt parvekepöydän alle ainakin 15 cm pesän.

1 kommentti:

Guns,blog kirjoitti...

Hurja seikkailua sulla on ollut,ja kotona vielä jatkui.
Tosi mahtavat kaupat ,siellä olis tehnyt mieli olla mukana minäkin.