lauantai 24. lokakuuta 2015

Kuukausisukkaprojekti

Lähdin vuoden alussa serkkuni innoittamana mukaan kuukausisukka projektiin. Eli tarkoituksena neuloa itselle joka kuukausi uudet sukat. Sukkien pitää kuvat jollain tavalla kyseistä kuukautta. Onhan näitä tullut tehtyä. Bloggaaminen vain tahtoo jäädä. Tammi-, helmi- ja maaliskuun sukat kutakuinkin ajallaan ja niistä on juttua aiemmin blogissa. Huhtikuun sukat on aloitettu ja ensimmäisen sukan vartta neulottu n. 6 cm. Sitten katosi into. Mistähän sen löytäisi takaisin jotta nekin sukat valmistuisi?

Toukokuussa päätin vähän fuskata ja valitsin toukokuun sukiksi reilu vuosi aiemmin neulotut oi ihana toukokuu sukat.
Kesäkuun sukat tein kesäisestä langasta ja väriksi valikoitui pinkki, koska kesäkuussa oli muutakin pinkkiä. Parvekkeelle hankin uuteen kalustukseen pinkit istuinpehmusteet ja pöydälle pinkin liinan. Näissä sukissa sain ensimmäisen kerran onnistumaan tiimalasikantapään.

Lanka: Novita puuvilla bambu
Puikot: 3mm
Lankaa kului 77g
Ohje: Novita kesä 2015 lehdessä, kärkikavennus oma sovellus

Kesällä kaikki neuloivat räsymattosukkia. Niin minäkin. Heinäkuun sukiksi valikoitui siten räsymattosukat. Aloitus valepalmikkoa ja sitten ihan tavallinen perussukka kahden kerroksen raidoituksella.
Lanka: 7 veljestä fuksia, sateenkaari ja lila-harmaa
Puikot: 3,5mm
Lankaa kului 125g

Elokuu on elonkorjuu aikaa joten jotain siihen viittaavaa. Sukkien varret on kuin viljalyhteet. Kantapää ristiin vahvistettu ja näyttää siltä, että jyviä on jo laarissa. Meinasin tehdä varteen vielä jotkut nyörit sitomaan lyhteet mutta antaa olla.
Lanka: 7 veikka
Puikot: 3,5mm
Lankaa kului 113g.

Seuraavatkin sukat ovat jo puikoilla. Syyskuun sukat ovat toisen sukan kantapäässä ja lokakuun sukat ekan sukan kärkiosassa. Niistä juttua sitten kunhan aikanaan valmistuvat.Pitäisi laittaa myös mietintämyssy päähän ja suunnitella projektin viimeiset sukat marras-ja joulukuulle.

5 kommenttia:

Vanha rouva kirjoitti...

Elokuun viljasukat on mun lempparit!

kosotäti kirjoitti...

Upeita villasukkia kaikki, kevään helän vihreä on miun mieleinen.

Palavalanka kirjoitti...

Oi miten hauska projekti, kauniita sukkia olet neulonut.

Selma kirjoitti...

Monta paria niin kauniita sukkia löytyi täältä :-)

KristiinaS kirjoitti...

Piiitkästä aikaa tulin tänne katsomaan mitä oot tehnyt. Ja paljonhan täältä löytyikin. Kivat ne ruudulliset lapaset kuin myös tunisialaiset.
Oikein mukavaa marraskuuta sinulle - ensin tietysti pyhäinpäivän vietot.