sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tallinnassa

Olin eilen Tallinnassa Katjun järjestämäälä neulojien matkalla. Lähdettiin reissuun aamulla kukonlaulun aikaan ja palattiin yömyöhällä. Satamasta suuntasimme ensin taksilla Karnaluksiin. Huh mikä ryysis siellä oli. En ole siellä ennen moista kokenut. Ostokset jäi aika vähäisiksi sieltä. Hallin kiertäminen oli lähes mahdotonta. Kassalle jonottaessa muu porukka ehti poiketa tien toisella puolella olevassa lankakaupassa. Sieltä jatkettiin matkaa nelosen ratikalla Eppien kauppaan.
Täältä löytyi jo sukkalankaa muutama kerä. Ihastelimme ikkunassa olevia pieniä villapaitoja ja muitakin koristuksia. Täältä jatkettiin matkaa taas taksilla Rocca al Maren kauppakeskukseen. Porukka hajaantui ruokailun jälkeen pienempiin porukoihin. Jonnan kanssa kierrettiin kauppakeskusta kahdestaan ja tutustuttiin ihaniin kauppoihin. Tuonne kannattaa joskus mennä uudestaan. Iltapäivällä kokoonnuttiin Liann Lõngad lankakauppaan. Anna piti meille siellä kurssin neulehuivien rakenteesta.
Muutama lankakerä tuli ostettua itselle ja äidille. Regian sukklankaa, bambulankaa ja kid mohair silk lankaa.
Karnasta löysin pari ristipistopakkausta, huovutusneuloja ja muutamat puikot. Rocca al Maresta askartelutarvikkeita...
...pari virkkauskirjaa ja käsityövihko...
...ja joulukoristeita. Mun joulukylä sai taas uuden talon. Kohta onkin aika rakentaa joulukylä ikkunan väliin.
Katju jakoi reissulaisille paluumatkalla askarreltavaa. Näistä tuli kivat heijastimet. Laivalla neulottiin mennen tullen ja Tallinnassakin joka välissä kun jonnekin istahdettiin jalkoja lepuuttamaan. Oli taas kiva matka kivassa seurassa.

5 kommenttia:

Outi-M kirjoitti...

Kiitos seurasta! Kivaa oli. Hyvät ostokset sinulla on. Oikein hyvää seuraavaa matkaa!!!

-maria- kirjoitti...

Oli tosi mukava matka! Kauniit tuli sinunkin heijastimistasi :)

Katju kirjoitti...

Joulukylän kuvaa odottellessa. Heijastimista tuli nätit.

Guns,blog kirjoitti...

Kivat ostokset teit,odotan että mäkin pääsisin !!!

jonna kirjoitti...

Sullahan tuli paljon ostoksia. Mun heijastimet rakensi Piia ja Eki. Piia sai niistä toisen. Mukava matka oli. Mennään joskus uudestaan Rocca Al Mareen.