perjantai 12. elokuuta 2011

Keskeneräisiä valmiiksi 4 ja 5 sekä vähän muutakin

Loma alkaa olla lopuillaan ja vaikka paljon olen ollut reissussa, niin käsitöitäkin on tullut tehtyä. Lomani aluksi kirjoitin täällä blogissa, että yhtään uutta käsityötä en saa aloittaa ennen kuin vähintään viisi työtä on valmiina. Se ei ihan onnistunut. Reissuille piti ottaa mukaan joku käsilaukussa kuljetettava työ. Keskeneräisten lisäksi on valmistunut muutama metri lisää pyyheliinanpitsiä ja pari tiskirättiä. Eilen illalla otin ompelukoneen esiin ja ompelin nuo keskeneräiset valmiiksi.
Kassi on virkattu isoäidin neliöin Puro batikista, koukku 3 mm. Ompelin kassiin vuorin beige kirjavasta puuvillakankaasta. Sangat ovat Novitan kassinsangat. Koristeena oleva kukka on virkattu samasta langasta. Ohje löytyy täältä.
Pyyheliinanpitsit on virkattu samalla mallilla kuin tuolla aikaisemmassakin jutussa. Kun ottaa virkkuukoukun ja lankakerän käsiin, niin tätä syntyy todella nopeasti. Beiget ja sinikirjavat pitsit on virkattu Almina langasta ja punaiset Diamond cotton langasta. Virkkuukoukku 1,5 mm.
Monessa blogissa olen nähnyt erilaisia neulottuja tiskirättejä. Pitipä minunkin sitten kokeilla niiden tekoa. Vihreä rätti on tehty Germina langasta, 100 % bambua, puikot 3,5mm. Ohje löytyy täältä. Beige rätti on Red Heart Eco-Cotton lankaa, 75 % kierrätettyä puuvillaa ja 25 % akryyliä, puikot 3,5 mm.

Ei kommentteja: