maanantai 19. elokuuta 2013

Virkattuja ja neulottuja

Olihan noita taas kerääntynyt... Iso kasa tiskirättejä ja yhdet sukat odottivat lankojen päättelyä.
Kolme virkattua tiskirättiä tämän kesän Novita bambusta...
... ja viisi virkattua tiskirättiä jostain aikaisempien vuosien Novita bambusta. Aika lailla on muuttunut tuo bambulanka. Vanhempi on ohuempaa ja sisältää enemmän bambua kuin tämä uusi lanka.
Sitten vielä yksi neulottu Germinasta. Tässä kaikki yhteiskuvassa. Nyt on taas rättejä omaan käyttöön ja viemisiksi. Lankavarastoa tuli pienennettyä näiden ansiosta  264 grammalla.
Lomalla aloitin myös nämä sukat. Näistä piti tulla isommat mutta kun olin tehnyt vartta noin viisi senttiä, totesin, että purkuun meni. Novitan uusi Nalle Taika ei vain väritykseltään onnistunut isommalle silmukkamäärälle/puikko. Siinä puretussa taisi olla 16 silmukkaa puikolla. Sukan toisesta puolesta olisi tullut kelta-turkoosi ja toisesta puolesta oranssi-puna-vihreä. Ei hyvä. Loin sitten 12 silmukkaa/puikko ja neuloin pienemmät sukat. Nyt lanka asettui kutakuinkin kohdilleen. Ei tarvitse ostaa uudestaan tätä väriä.

Lanka: Novita Nalle Taika
Puikot: 3 mm
Lankaa kului 60 g
Sukkien koko: n. 34

4 kommenttia:

jonna kirjoitti...

ihan hienot noista sukista tuli. Mie neuloin sukkien varret tänään hammaslääkäriä odottaessa. ihania tiskirättejä.

Katju kirjoitti...

Kiitettävä kasa tiskirättei. Mä sain juuri puista viimeisen vironvilla shaalin. Nyt puut tyhjillään - odottaa kaitaliina-inspistä tai kevään villoja.

Pitsisukka kirjoitti...

Ihanan hempeitä tiskirättejä, raatsitko ottaa käyttöön!

Minna kirjoitti...

Kyllä mä näitä itsetehtyjä omassa keittiössä käytän. Nytkin on pari käytössä. Toinen juttu taitaa olla, kun vien jonnekin tuliaisiksi tai lahjaksi. Yleensä päätyvät koristeeksi tai pöytäliinaksi. Ei muka raaskita käyttää. Ja pah, käyttöön ne on tarkoitettu...