lauantai 21. huhtikuuta 2012

Turkoosia

Sain ystävänpäivänä Priiman neuleillassa Katjulta kerän turkoosia bamblankaa. Se päätyi tietysti tiskirätteihin.
Lanka: Blend bamboo (70 % bambu ja 30 % puuvilla)
Virkkuukoukku: 3 mm

Lankaa kului yhteensä 38g. Koko näissä on aikalailla sama kuin aikaisemmin Novitan bambulangasta virkkaamissanikin. Päätyvät taas tuliaislaatikkoon odottamaan sitä, kun tarvitsen jonnekin viemisiä.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Käsityömatka Tallinnaan

Kävimme eilen työpaikan käsityökerhon kanssa lankojen ja käsityötarvikkeiden hankintamatkalla Tallinnassa.
Menomatkalla opetin parille isoäidin ruutujen virkkausta. Kauniita ruutuja syntyi.
Ensimmäinen käyntikohteemme oli  Karnaluks. Porukassa oli 7 noviisia jotka eivät olleet ennen käyneet ko. tukussa. Aikaisemmin käyneiden opastuksella heidänkin kassit ja kärryt saatiin täytettyä kaikilla ihanuuksilla.
Karnaluksista jatkoimme matkaamme kävellen takaisin kohti keskustaa. Seuraava pysähdyspaikka odotti jo heti kulman takana.Abakhan fabricsista kasseihin löytyi kangasta ja ompelutarvikkeita.
Sitten alkoikin olla jo hirmu nälkä ja oli etsittävä jokin ruokapaikka.
Pronksi Lõngapoodista haimme vironvillaa. Siellä oli kaikki -25 %. Nyt alkoi kassien saumat jo natista... Sormet syyhysivät päästä neulomaan. Oli aika suunnistaa takaisin laivalle. Olimme satamassa jo hyvissä ajoin. Ei siinä muuta kuin käsityöt esille.
Sukan vartta tuli neulottua pitkän matkaa. Yksi vyyhti villaakin meni jo kerälle. Pientä hilpeyttä meidän touhut taas aiheuttivat...
Mukana reissussa oli taas ystäviltä saatu lista, yhdelle yhtä ja toiselle toista, pääasiassa puikkoja. Itsellekin piti parit ohuet bambupuikot hankkia. Vanhat alkaa olla jo loppuun neulotut.
Nyt on kesäkäsitöihin hempeitä kesäisiä lankoja. Tiskirätteihin bambua ja pyyheliinanpitseihin Almina puuvillaa. Löysin myös Rimin kirjaosastolta kivan virkkauskirjan, jossa on paljon ruutuvirkkaus reunapitsimalleja.
Vironvillasta löytyi kivoja sävyjä. Kasan päällimmäisenä on pari kerää Regian sukkalankaa.

Paluumatkalla aika monille puikoille päätyi wingspan huivi ja samalla tuli opittua virkattu neuleen aloitus. Aina oppii uutta.

torstai 12. huhtikuuta 2012

"Mersu"

Nyt on sitten minullakin mummomersu. Ostin tämän eilen Prismasta ajatellen tulevaa Tallinnan matkaa. Eipähän tarvitse sitten kaikkia löytöjä selkä vääränä raahata.
Tämä kulkee ketterästi ja venkoilematta perässä suurien pyörien ansiosta. Saapas nähdä minkälasia lankoja ja muita käsityötarvikkeita kärryyn löytyy...

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Reissussa

Pääsiäisenä tuli käytyä Luulajassa. Matka meni hyvin.
Kuu Luulajan kaupungin yllä.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Iloista Pääsiäistä!

Toivotan kaikille blogini lukijoille Iloista Pääsiäistä!

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Pikkusukat

Minun piti tänään lähteä messukeskukseen mökki ja puutarhamessuille. Aamulla rupesi kuitenkin niin laiskottamaan, että ajattelin antaa olla. Tuleehan noita uusia messuja. Päivä meni sitten kotosalla huilatessa, leipoessa ja neuloessa.
Tein nämä sukat yhdelle pikkukarhulle jonka toivottavasti tapaan pääsiäisenä. Käytin näihin käsityökoriin kertyneitä 7 veikan keränloppuja. Punainen meni kaikki mutta harmaasta ja sinisestä jäi vielä raitalangaksi johonkin toisiin sukkiin.

Hurmurinkakku

Sain tämän unelmaisen ihanan kakkuohjeen ystävältäni jo vuosia sitten ja tätä on tullut tehtyä aina silloin tällöin. Kakusta tulee mehevä ja se jää vaaleaksi, kun sen paistaa miedossa uunin lämmössä. Erittäin hyvä ohje gluteenittomille ja vilja-allergisille.

 
Hurmurinkakku

3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
3,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta (Pirkka)
1 tl vaniljasokeria
250 g voita sulatettuna

Vaahdota kananmuna ja sokeri.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon.
Lisää viimeiseksi sulatettu voi kuumana taikinaan.
Kaada taikina suurehkoon, voideltuun ja kookoshiutaleilla leivitettyyn vuokaan.
Paista kakkua 150 asteisessa uunissa noin 1 tunti.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pari röyhelöhuivia

Taas tuli tehtyä pari röyhelöhuivia. Lilakirjava valmistui yhdellä istumalla keskiviikkoiltana työpaikan käsityökerhossa. Tämä on ihan mun väri. Riemunkirjavan aloitin jo joskus aikaisemmin mutta se on jäänyt jostain syystä (en tykkää väristä) kesken. Sen neuloin sitten eilen. Pakkohan näitä keskeneräisiäkin on joskus valmiiksi saada.
Riemunkirjava on Novitaa ja lilakirjava on On linen lankaa. Lankavarastoni hupeni taas parillasadalla grammalla.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Mattopöytäliina

Olen jo jonkin aikaa haaveillut parvekkeen pöydälle vähän paksummasta langasta virkatusta pöytäliinasta. Nauhalanka olisi siihen parasta mutta kaikki mitä lankakaupoissa on tullut sen tapaistakin vastaan, on ihan hirveän hintaisia. Eilen sellaista lankaa löytyi sitten pari kerää kirpparilta ja eilen se liina tuli virkattuakin. Googletin virkattujen mattojen kuvia ja otin niistä sitten jotain suuntaa omalle työlle. Koukku kulki sitten loppujen lopuksi omia polkujaan ja liinasta tuli tällainen.
Lanka on Sirdar Just Bamboo nauhalankaa (100 % bambu) ja virkkasin tämän 4,5 mm virkkuukoukulla. Liinan halkaisijaksi tuli 47 cm.

Viime yönä oli tullut pari senttiä lunta ja luonto on nyt todella kaunis. Parvekeaika odottaa vielä.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kevät

Parvekkeella alkoi kanervat ja havut olla siinä kunnossa, että ne saivat väistyä tuoreempien tieltä. Huh, mikä siivo tuli, kun ne raivasin pois. Kuusen neulasia karisi joka paikkaan. Kävimme tänään naapurin mummelien kanssa ajelulla. Poikkesimme Tuusulan Kukkatalossa ja kirpparilla.
Auton kontti tuli täyteen kukkakasseja, kun meitä narsissien ja helmililjojen hakijoita oli useampia. Puutarhalla on kiva kulkea kasvihuoneesta toiseen ja nauttia kukkien väriloistosta. Samalla tuli hankittua muutama pussi siemeniä odottamaan kylvöä palstalle.
Istutin narsissit parvekelaatikkoon olohuoneen ikkunan taakse, niin ne näkyvät myös sisälle. Kukat ovat vielä nuppuisia mutta kyllä ne ehtivät siitä vielä aueta. Lämpimiä päiviä on luvattu.
Helmililjaruukut jäivät vielä vähän hassusti kun nakkasin vain isompaan saviruukkuun tikapuiden askelmalle. Pupun löysin kirpparilta ja se pääsi myös koristeeksi parvekkeelle.
Ostin myös rosmariinin. Siitä on hyvä nyppiä maustetta kun laittaa ruokaa. Ihan tuoksu tulee kun sitä vähän koskettaa. Kirpparilta mukaan lähti myös lankaa. Mummelit kysyivät, että eikö minulla jo ole tarpeeksi. Lankaahan ei koskaan ole liikaa. Ja sitäpaitsi toinen niistä päätyi heti käyttöön. Se alkaa kohta olla jo loppuun virkattu mutta siitä sitten myöhemmin kunhan valmistuu.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Perussukat

Vaihteeksi taas sukat, ihan perus sellaiset. Aloitin nämä pari viikkoa sitten kun piti kyläreissulle ottaa joku helppo käsilaukussa kuljetettava käsityö. Perussukka on siihen paras. Tuossa se tekele on sitten ollut sohvan nurkassa ja olen muutaman kerroksen tehnyt aina muiden hommien välillä.
Lankana näissä on Nalle kirsikkapuu ja vihreä aloe vera. Koon 39-40 sukkiin lankaa kului 80 g. Tässä sukat ovat uusien hienojen succaplokkien päällä. Täytyy vielä kostuttaa ja jättää sitten yöksi kuivumaan.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kevätkylvöjä

Kevät tulee... Ensimmäiset kevätkylvöt on tehty. Kylvin kahta erilaista tomaattia, punaista parveketomaattia ja keltaista kirsikkatomaattia.
Kirsikkatomaatin lajike on Ildi. Se on sellainen tomaatti joka voi tuottaa jopa 120 tomaattia yhteen terttuun.
Samalla kun ryhdyin kylvöpuuhiin, kylvin  myös pääsiäiseksi rairuohoa. On vielä ehkä liian aikaista mutta voi nauttia ruohon vihreydestä jo ennakkoon.
Kokeilin tätä jo muutama vuosi sitten ja silloin meni jokin pieleen. Ei tullut satoa. Viime kesänä minulla oli näitä kolme tainta parvekkeella ja satoa tuli aivan valtavasti. Tomaatit ovat pieniä ja todella makeita. Toivottavasti tulevan kesän sato onnistuu.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Pyöreä neulottuliina

Muokkasin tuosta edellisen liinan mallista pyöreän liinan. Lanka, puikot ja virkkuukoukku samat kuin soikeassa liinassa.
Tämä on kuin metsätähti. Liinan halkaisijaksi tuli n. 40 cm ja lankavarastoni hupeni vaivaisella 14 grammalla.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Soikea neulottu liina

Tallinnassa olen joskus ihastellut juuri tätä neulottua liinaa. Malli on kaunis ja ohjetta tähän olen etsinyt jo kauan. Jostain netin syövereistä löysin aika selkeän kuvan ja tulostin sen itselle muistiin.
Kuvaa aikani katseltua, tajusin, että tuossa liinassa on aivan samalla tavalla tehty kukan keskusta kuin eräässä pyöreässä mallissa. Ei muuta kuin puikot ja lankaa esiin ja liinan aloitus valmiista ohjeesta. Valmis ohje muuttui toiseksi ja se jouti syrjään. Kuva esille ja sitten tiirailemaan mitenkähän tämä ohje sitten jatkuisi. Hitaasti mutta varmasti liina edistyi ja samalla kirjoitin ohjetta muistiin. Tulihan siitä ensimmäisestä liina - muutamalla virheellä. Tein saman tien toisen liinan ja tarkistin ohjeen. Nyt pääsin jo lähelle kuvan mukaista. Sivuissa olevien pikkulehtien välissä olevat täplät ei vain onnistu samalla tavalla kuin kuvassa. En ole antanut sen häiritä vaan olen tehnyt näitä liinoja omalla mallilla jo useamman.
Liina ennen pingotusta. Tein tämän liinan samasta puuvillalangasta kuin aikaisemminkin täällä blogissa julkaistu neliskanttinen liina. Halpaa lankaa riittää vielä. Tähän riitti yksi kerä (25g) ja siitäkin muutama metri jäi. Puikot 2,5 mm bampu sukkapuikot ja 1,25 mm virkkuukoukku.
Pingotin liinan nuppineuloilla joka ketjusilmukkakaaresta ja kostutin sen rasvaton maito - vesi seoksella. Pingoitusalustana tuollainen lasten lattiapalapeli on mitä mainioin. Siitä voi ottaa juuri niin monta palaa kuin on tarvis ja se on helpompi säilyttää kuin iso styrox levy. Pingotus sai ihmeitä aikaan ja sen jälkeen liinalla on kokoa noin 37x74 cm.
Tämä liina menee viikon päästä 70-vuotis lahjaksi naapurin mummelille.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Pesimiä

Priiman neuleillassa ihmettelin, mitä tekisi kerästä akryylilankaa. Joku siellä antoi vinkin, että tee pesurättejä.  Ensin meinasin tehdä ainaoikein neuleella neliskanttisia rättejä mutta sitten tuli googlettamalla vastaan tälläisiä pesimiä. Nämä ovat japanilaisia tawasheja. Ohjeen näihin löysin täältä.
Langan pitää olla 100 % akryyliä, muut eivät sovellu pesin tarkoitukseen. Nämä ovat nopeita ja helppoja tehdä. Neuloin nämä 4,5 mm sukkapuikoilla ja näiden halkaisija on n. 10 cm. En ole ehtinyt näitä vielä testaamaan mutta muutamasta blogista olen lukenut, että tällaiset ovat kuulemma käytössä todella hyviä. Saapas nähdä...

perjantai 24. helmikuuta 2012

Musta röyhelöhuivi

Ei ole paljon jaksanut käsitöitä ajatella kun työt ovat vieneet kaikki mehut. Onneksi edessä on viikonloppu ja saa huilata. Alkuviikosta tein valmiiksi tämän mustan röyhelöhuivin. Taisin aloittaa tämän jo talvilomalla...
Lankana tässä on Katia Ondas. Nelosen sukkapuikoilla ja 8 silmukalla tämän neuloin. Tein niin pitkän kuin 100 g kerästä tuli.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Ainaoikein huivi

Tekaisin tällaisen huivin Turkista tulleesta langasta. Lankaa kun oli käytettävissä vain yksi kerä, niin mietin mihin sen saisi riittämään.
Löysin kivan huivimallin täältä ja totesin, että sen voi neuloa juuri sen kokoiseksi kuin lankaa riittää.
Huivin reunoihin virkattiin ketjusilmukkakaaria ja nyppyjä. Arvioin reunan virkkaukseen tarvittavan lankamäärän todella hyvin. Lankaa ei jäänyt kuin neljä metriä ja sillä ei olisi neulonut enää yhtään kerrosta.
Lanka on Alize superlana klasik lankaa, 25 % villaa ja 75 % akryylia. Neuloin huivin 4 mm pyöröpuikolla. Huivista tuli pehmeä ja se ei kutita kaulaa. Tämä päätyy jossain vaiheessa jollekin kunhan tarvitsija löytyy.

torstai 16. helmikuuta 2012

Presidentinlinnassa

Viikko sitten sain sähköpostin jostain oudosta osoitteesta ja siinä oli kutsu presidentinlinnaan. Hieraisin silmiäni muutaman kerran, että näenkö oikein.Oli pakko selvittää asiaa ennen kuin sen uskoi todeksi.
 Peilisali
Tasavallan presidentin kanslia järjesti tänä iltana juhlan yhteistyökumppaneilleen. Ensin kansliapäällikkö toivotti kaikki tervetulleeksi. Presidentti Halonen ja tohtori Arajärvikin saapuivat paikalle. Presidentti piti lyhyen puheen ja kiitti kaikkia läsnä olleita hyvästä yhteistyöstä.
Ruokasalin katto ja kristallikruunut
Puitteet olivat todella upeat. Presidentinlinna on kuitenkin yllättävän pieni kun vertaa siihen minkä vaikutuksen kuvista saa.
Ruokapöytä notkui herkkuja ja kukka-asetelmat oli kauniita.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Punaiset lapaset

Eilen valmistui taas yhdet huovutetut lapaset, kun nämä saivat pesukonekäsittelyn muun pyykin mukana. Nämä on tehty kaksinkertaisesta virolaisesta hahtuvalangasta muuten samoilla mitoilla kuin nuo sinisetkin mutta varsiin tuli muutama kerros enemmän pituutta.
Huopuminen oli paljon epätasaisempaa kuin sinisissä lapasissa. Tummanpunainen osuus huopui vähän liiankin hyvin ja pinkki jäi vähemmälle huopumiselle. Kosteat tumput vain käteen ja käsin muokkaamaan, niin hyvät tuli. Minulla on tätä samaa sävyä myös villalankana. Siitä pitäisi tehdä jonkinlainen huivi, vaikka revontuli, niin näistä tulisi mukava setti.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Ihanaa postia!

Viime perjantaina luin eräästä blogista, että tuumasta toimeen naapuri saa tarkkailla postiansa. Tänään, kun tulin töistä, oven välissä oli ilmoitus postissa odottavasta paketista. Saman tien lähdin postiin ja siellä odotti paketti Turkista. Nopeasti se Kusti polkee...
Lankoja täällä on mutta yhtään en tiedä minkälaisia, jännittää...
Paketista paljastui laatikollinen lankoja, yhteensä kilo. Ihania! Ja kaiken huipuks nämä ovat ihan mun värisiä. Kaikista tulee joskus jotain mutta vielä en tiedä mitä. Aika näyttää. Mukana oli käsin kirjoitettu kirje. Sellainen on nykyään harvinaista. Kiitos Gun aivan ihanasta yllätyksestä. Hoidellaan raha-asiat sitten kun tulette takaisin tänne pakkasen kouriin.
 Röyhelöhuivilankaa viiten huiviin.
Sininen ja pinkki ovat paksua chenille lankaa. Kirjavat kerät jotain acryylin ja villan sekoitetta 75/25 %. Valkoinen hapsulanka on aivan ihanan suloista. Siitä taidan tehdä reunukset lapasten tai kämmekkäiden varteen tai jotain muuta.