lauantai 12. tammikuuta 2013

Neulotut tossut

Sain syksyllä matkaystävältäni kerän lankaa ja ohjeen neulottuihin tossuihin. Toiveena hänellä oli saada uusia tossuja vanhojen jo aikansa eläneiden tilalle. Vanhat, jo moneen kertaan parsitut tossut palvelivat vielä hyvin reissussa mutta viimeisenä aamuna ne jäivät roskapussin päälle. Niillä ei kuulemma ollut paluulippua takaisin kotiin.
Tossut näyttivät ohjeen kuvassa ihan hassulta, miten tällainen malli voi jalkaan käydä. Ohje oli helppo ja tossut valmistuivat nopeasti. Tässä olisi hyvä ohje sellaiselle, joka ei vielä sukan kantapäätä osaa tehdä. Tossun pohja nimittäin neulotaan aivan samalla tavalla kuin sukassa kantapohjan kavennukset. Tässä tulisi harjoitusta kerrakseen.
 Tossu istuu jalassa erittäin hyvin.
 Nyt on Tepalle töppösiä -ihan kaksin parein.
Eilen poikkesin ohikulkiessa Lönnrothinkadun kierrätyskeskuksessa. Löysin sieltä kolme kartiota suomalaista viskoosi lankaa. Kartion sisällä on leima, Säteri 1969. Näistä tulee hienoja neulottuja liinoja.

3 kommenttia:

Guns,blog kirjoitti...

Kivat töppöset ,pitä minunkin kokeilla niitä.
Tunisian langasta toinen sukka koht valmis,kyllä vaikutta acryliltä sittenkin,sain siivoojalta uuden osoitteen toiseen lankakauppaan !!!

Anonyymi kirjoitti...

Mistä löytyy ohje noihin tossuihin?

Minna kirjoitti...

Ohje löytyy tästä samasta blogista täältä http://isomyy.blogspot.fi/2013/02/neulottujen-tossujen-ohje.html