lauantai 1. lokakuuta 2011

Lankamatkalla Tallinnassa

Olin perjantaina neulojien mukana lankamatkalla Tallinnassa. Katju oli hoitanut taas järjestelyt mallikkaasti. Menimme Tallink Starilla aamutuimaan lahden yli ja meitä oli satamassa odottamassa tilataksi. Tallinnasta seurueeseemme liittyi Anna. Matkamme suuntautui ensin Tallinnasta n. 30 km päähän Raasikuun, Aade Lõngin lankatehtaalle. Siellä pengoimme hyllyjä ja hyllyjen alla olevia säkkejä. Jokaisen reppu täyttyi vironvillalla, kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Minä taisin olla suurin hamsteri. Lankaa oli kolmea eri paksuutta ja hahtuvalankaa. Tarjolla olisi ollut myös villalevyä.
Taksi toi meidät takaisin Tallinnaan Karnaluksiin. Se on aivan mahtava käsityötukku. Valtava halli täysi lankoja ja kaikkea käsitöihin liittyvää nippeliä ja neppelia. Sinne olikin kotoa lähtiessä jo valmiina ostoslista, yhdelle yhtä ja toiselle toista; puikkoja, lankaa ja pari neulemyllyä. Joskus pitäisi tuonne tukkuun mennä oikein ajan kanssa ja katsella mitä kaikkea sieltä löytyy. Karnaluksista ei tullutkaan napattua yhtään kuvaa.
Lankaa tuli hamstrattua useampi kilo. Kaikki eivät tulleet kuitenkaan itselle. Langoista n. pari kiloa ehti vaihtamaan osoitetta jo tänään. Kuvassa villoista malliksi vain yksi vyyhti tai kerä/laatu.
Karnaluksista kannatta hankkia puikkoja. Addin pyöröpuikot maksavat 2,5 - 3,5 € ja bambu sukkapuikot n. 3 - 4 €. Neulemyllykin on siellä yli puolet halvempi kuin Helsingissä.

Mennen tullen teimme laivalla käsitöitä. Sukka taisi olla suosikki. Muutama harjoitteli myös minun ohjeella huovutetun patalapun virkkausta.

8 kommenttia:

Outi-M kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Outi-M kirjoitti...

Ihana matka. Kiitos seurasta! Toivottavasti mennään taas. Pannunalusia on kiva ja nopea virkata. Miten voi pesukone ollakin niin tärkeä...Hyvää syksyä!
(Poistin edellisen, kun tein kirjoitusvirheen)

Katju kirjoitti...

Joo, kyllä sulla kieltämättä isoin saalis lähti Aadelta mukaan.

Lila kirjoitti...

Oli kiva reissu :) Noita pannunalusia ajattelin tehdä joululahjaksi muutaman, kiitos ohjeesta!

Guns,blog kirjoitti...

Sinne tekis mieli mennä .kiitos vaan bambupuikoista ,on kyllä arvokasta kun on ihana naapuri Mummeli 1

Zelda kirjoitti...

Minäkin kiitän mukavasta matkaseurasta ja ohjeesta. Tuota täytyy virkeämpien aivojen kanssa ryhtyä tavaamaan:)

KristiinaS kirjoitti...

Kiva reissu teillä on ollut, kaikkien matkakertomukset siitä vakuuttavat.
Karnasta on ihan tuoreita kuvia Eevalla: http://eevamummo.blogspot.com/

Outi-M kirjoitti...

Olen vielä pannunalusissa. Huopasesta tuli varmaan riittävän paksu 2-kertaisena 8 mm koukulla.