perjantai 7. syyskuuta 2012

Aulangolla ja uudet sukat

Loppuviikon olin työmatkalla Aulangolla. Torstai-iltana kävimme työkaverin kanssa katselemassa lähiympäristöä. Siellä oli todella ihanat ulkoilumaastot.
Kapusimme korkealle mäelle ja siellä tuli vastaan tällainen torni. Torni oli avoinna ja pakkohan se oli ylös kiivetä, ihan huipulle asti.
Sieltä avautuikin mitä mahtavin maisema, kerrassaan upeaa. Olimme paljon korkeammalla kuin puunlatvat.
Paluu matkalla mäeltä alas, vastaan tuli tällainen rakennus. Olisikohan jokin huvimaja.
Reissuun piti ottaa myös käsityö. Nämä viime viikolla aloitetut sukat tulivatkin sitten valmiiksi ja uudet aloitettua. Lanka Regia 4-fädig Multi Effect Color. Puikot 2,5 mm bambu sukkikset. Lankaa kului 74 g.
Ostin tätä lankaa joskus Stokkan Huluilta päiviltä puolen kilon pussillisen (10 kerää), halvalla kun sain. Nämä ovat lankalaatikossa odottaneet puikoille pääsyä ainakin pari vuotta. Lanka ei keränä sitten kuitenkaan houkutellut ja aina tuli siirrettyä sivuun ajatuksella, ehkä joskus. Annoin jokin aika sitten näistä äidille muutaman kerän ja kuinkas sitten kävikään. Kun näin äidin neulomat sukat, niin jopas rupesi sormia syyhyttää. Sukista tulikin ihan kivat ja kauniit.

3 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Tuttuja maisemia. Ainakin kerran kesässä tuolla tulee käytyä.

Tuo tiilinen huvimaja on Onnentemppeli ja sen kerrotaan olleen Eino Leinolle inspiraationa runossa "Kell onni on..."

http://www.aulanko.fi/fi/hemmottelu-ja-hyvae-olo/344-ikuista-ihanat-muistosi-aulangon-romanttisilla-nyksill

jonna kirjoitti...

nii, joo, sullekkin kai pitää laittaa et mun Blogissa on "jotain sullekkin.....

Katju kirjoitti...

Kivan näköistä Aulangolla ja kelikin suosi.