maanantai 19. toukokuuta 2014

Voihan kantapää ja muita juttuja

Olen tässä muutaman hetken takunnut sukan kantapään kanssa. Ensimmäinen sai purkutuomion välittömästi (oli se vaan niin kamala). Kerran aikaisemmin olen tiimalasikantapäätä yrittänyt mutta silloin ei ohje mennyt mun jakeluun. Nyt Ullan ohjeella uusi yritys.
Tämä toinen jo näyttää suht koht siedettävältä. Pitää nuo muutamat reiät kursia kokoon sitten kun lankoja päättelee. Kukahan se käski uutta ruveta opettelemaan tällaisessa raitasukassa? Yksivärinen olisi ollut paljon helpompi. Toiseen sukkaan kun saa vielä samanlaisen, niin hyvä on.
Tänään töistä kotiin tullessa seurasin uhkaavasti lähestyviä ukkospilviä. Ehtiikö alta pois? Ehti. Parvekkeella istutushommia tehdessä sitten jyrähti oikein kunnolla ja jonkin ajan päästä tuli vettä. Mittari näytti +25.
Tänään raahasin torilta tällaisen hervottoman kokoisen miljoonakellon. Leveyttä tällä on lähemmäs metri.
Istutin yrttitikkaille kolmea erilaista timjamia. Kuvassa vasemmalta appelsiinitijami, sitruunatimjami ja kirjavalehtinen voimakas timjami. Vielä pitää hankkia ainakin basilikaa, persiljaa ja ruohosipulia.

1 kommentti:

kosotäti kirjoitti...

Eilen oli kyllä tosi hautova keli, täällä ukkosti nyt aamulla.
Mahtava tuo miljoonakello.