torstai 6. marraskuuta 2014

Kynttiöiden tekoa

Eilen illalla kävimme muutaman entisen ja nykyisen työkaverin kanssa tekemässä kynttilöitä. Varasin kurssin jo vuosi sitten kun viimeksi näitä kävimme tekemässä. Juttua edellisestä kerrasta täällä täällä.
Aluksi tuntui, että ei näistä mitään tule mutta kummasti ne vaan paksuni ja suoristuivat.
7 hengen porukalla valmistui illan aikana 90 paria eli 180 kynttilää. Mahtava kasa.
Osa teki myös itsenäisyyspäivän kynttilöitä kastamalla puolet kynttilästä siniseen kynttilämassaan. Yhdessä oli kiva tehdä ja meillä oli hauskaa. Illalla oli kyllä aika reporanka olo kun kotiin selvisi. Seuraava aikakin on jo varattu ensivuonna.

4 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Upeita itse tehtyjä kynttilöitä.

Ammi kirjoitti...

Kauniita ovat. Itse olen useana vuonna tehnyt pienemmässä mittakaavassa juuri noita pitkiä kynttilöitä. Tänä kesänä innostuin keräämään kaikki anannas- ja tonnaripurkit ja tein ulkokynttilöitä vinon pinon. Sydämeksi kieputin puuvillalankaa. Palavat yllättävän nätisti. :) Terveisiä muuten Niilolta (istumakaveri lentokoneesta keväällä)

Katju kirjoitti...

Toivottavasti palavat kauniisti.

Minna kirjoitti...

Lilli oli ehtinyt jo testaamaan ja nyt ei kynttilät valu vaan palavat kauniilla ja kirkkaalla liekillä pitkään.