keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Madeira, osa 2

Matkakertomus jatkuu parilla uudella kokemuksella. Eräänä päivänä suunnattiin bussilla kaupunkiin ja siellä vanhan kaupungin kulmille. Siellä oli kaapelihissin lähtöpaikka.
Telefricolla oli tarkoitus nousta tuonne ylös Monten kylään. Niinhän me sitten ostettiin liput ja astuttiin rohkeesti vaunuun.
Matkaa oli kuutisen kilometriäja se taittui noin 15 minuutissa. Monten kylä sijaitsee vuoren rinteellä noin 550 metriä korkeammalla kuin Funchalin kaupunki.
Yläilmoista näki kaiken lintuperspektiivissä,vau. 
Paikallisilla on näköjään tapana kuivattaa pyykkejä tiilikatolla. Näitä näkyi useammassakin kohdassa.
Mennessä sää oli aurinkoinen ja kaunis. Ja hissin kopista näki kauas.
Mitä ylemmäksi noustiin sitä pilvisemmäksi taivaskin kävi.
Välillä meidän reitin alla kiemurteli teitä ja puroja tai syviä rotkoja. Välillä oli kasvimaita ja kukko kiekui. Kyllä siinä on tekemistä ollut kun kaikki maat on pitänyt porrastaa.
Kun päästiin ylös ihmeteltiin hetki näköaloja jasitten ostimme liput Monten Palatsin Trooppiseen puutarhaan.
Joutsenlampi rakennelmineen. Lammessa ui joutsenten lisäksi isoja kultakaloja ja kilpikonna.
Joutsenlammen vesiputous. Kuvat ei todellakaan kerro sitä miten hieno paikka tämä oli paikanpäällä nähtynä.
Eräässä kohdassa metsässäoli aukko ja sieltä pilkoitti kaupunki.
 Laattapolku kiinalaisessa puutarhan osassa.
 Kiinalaisia rakennelmia.
Kliiviat kukki karppilammen rannalla. 
 Madeiralla tiet ovat aikamoista serpentiiniä...
 ...ja siellä on paljon tunneleita.
Tässä kuvassa näkyy hyvin miten asutus on noussut ylös vuorille.

3 kommenttia:

jonna kirjoitti...

Upealta näyttää. Multa kyllä jäis tuo hissikyyti tekemättä.

Katju kirjoitti...

Huikeat maisemat.

Guns,blog kirjoitti...

Oli teillä reissu ,ja maisemat aivan huippuluokkaa. Valtavan hienosti rakennettu ,joka kolkka hyviin suuniteltu .